kestävän kehityksen kasvatus

kasvatuksen osa-alue, joka tukee elinikäistä oppimisprosessia siten, että yksilöiden tai yhteisöjen arvot, tiedot, taidot ja toimintatavat muuttuvat kestävän kehityksen mukaisiksi

Kestävän kehityksen kasvatuksen ja ympäristökasvatuksen tavoitteet ovat samanlaiset, mutta painotuksissa voi olla eroja. Kestävän kehityksen kasvatus tuo selkeämmin esiin kestävän kehityksen eri ulottuvuudet (usein käytetään jaottelua ekologiseen, taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen), kun taas ympäristökasvatus painottaa erityisesti ekologista ulottuvuutta. Puhutaan myös kestävän elämäntavan kasvatuksesta, jossa painottuu yksilön näkökulma. Asiayhteydestä riippuen joku termeistä voi olla käyttökelpoisempi, mutta toiminnan päämäärä on yhteinen: kestävän kehityksen edistäminen. 

Lähteet: 

7. Cantell, H. 2006a. Aktiivinen kansalaisuus – nuoret ympäristövaikuttajina. Teoksessa: Ojanperä, T. (toim.), Näkökulmia aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingin yliopisto. Viikin normaalikoulun julkaisuja 2. Ss. 43–59.

 

21. Heikkinen, E. 2003. Luonto-opastus. Metsähallituksen osuus ympäristökasvatuksesta. Teoksessa: Lovén, L., Ympäristökasvatus. Environmental Education. Seminaari Kolin kansallispuistossa 18.–19.4.2002. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 887.

 

32. Kiiskinen, A.-L. 2001. Ympäristöhallinto vastuullisen elämäntavan edistäjänä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 187.

 

36. Kohti kestäviä valintoja. Kansallisesti ja globaalisti kestävä Suomi. Kansallinen kestävän kehityksen strategia. 2006. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 5/2006. Saatavissa sähköisenä: www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=53983&lan=fi

 

47. Lahti, L.K. 2000. Ympäristökasvatuksen sekä ympäristö- ja luonnontiedon merkityseroista. Teoksessa: Enkenberg, J., Väisänen P. & Savolainen, E. (toim.), Opettajatiedon kipinöitä. Kirjoituksia pedagogiikasta. Joensuun yliopisto. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos.

 

76. Palmer, J.A. 1998. Environmental Education in the 21st century. Theory, practice, progress and promise. Routledge.

 

79. Parviainen, J. 2003. Luonnon oppisalit. Teoksessa: Lovén, L., Ympäristökasvatus. Environmental Education. Seminaari Kolin kansallispuistossa 18.–19.4.2002. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 887.

 

87. Tani, S. 2008. Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen teoriataustaa. Teoksessa: Rohweder, L. & Virtanen, A. (toim.), Kohti kestävää kehitystä. Pedagoginen lähestymistapa. Opetusministeriön julkaisuja 2008:3. Saatavissa sähköisenä: www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2008/

liitteet/opm03.pdf?lang=fi

 

88. Tani, S., Cantell, H., Koskinen, S., Nordström, H. & Wolff, L-A. 2007. Kokonaisvaltaisuuden haaste – näkökulmia ympäristökasvatuksen kulttuuriseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen. Kasvatus 3/2007.

 

89. The Tbilisi Declaration. 1978. Connect. UNESO-UNEP Environmental Education Newsletter. Vol. III, No. 1. January 1978.

 

91. UNECE Strategy for Education for Sustainable Development. United Nations Economic and Social Council CEP/AC.13/2005/3/Rev.1.

 

95. Wolff, L.-A. 2004a. Ympäristökasvatus ja kestävä kehitys: 1960-luvulta nykypäivään. Teoksessa: Cantell, H. (toim.), Ympäristökasvatuksen käsikirja. Ss. 18–29.

 

102. Åhlberg, M. 2000. Opettajat parempaa tulevaisuutta rakentamassa. Teoksessa: Enkenberg, J., Väisänen P. & Savolainen, E. (toim.), Opettajatiedon kipinöitä. Kirjoituksia pedagogiikasta. Joensuun yliopisto. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos.

 

103. Åhlberg, M. 1998. Education for sustainability, Good Environment and Good Life. Teoksessa: Åhlberg, M. & Filho, W. (toim.), Environmental Education for Sustainability: Good Environment, Good Life.

 

151. Ympäristökasvatus. www.hel.fi/hki/Ymk/fi/Ymp_rist_kasvatus

 

154. Ympäristötietoisuus*